Pienen hetken istuimme sylikkäin ja ihmettelimme maailmaa. Joskus vain herää ajattelemaan luonnon kauneutta. Miten mikään niin kaunis on voinut syntyä? Annoin suudelman sinulle ja nousin hiljaa vierestäsi. Ulko-ovelta kuiskasin: “Rakastan sinua, nähdään illalla.”
Viiltävät sekunnit kuluivat toinen toistaan hitaammin. Minua oksetti ja huimasi. Pelkäsin, mitä tapahtuu seuraavaksi. Katsoin kelloa. Ja katsoin uudelleen. Vielä kolmannen kerran katsoin. Silti viisari pysyi paikallaan. Aika ei liikkunut eteenpäin. Tahdoin itkeä, mutta en saanut. Kaikki alkoi sanoistasi puhelimessa. Pelkään. Minä en syö. Kuihdun, jollet palaa takaisin. Sinä olet kaikkeni. Jos sinä menet, ei minusta jää jäljelle kuin – kuori.
Väsyneet silmät katsovat edelleen kelloa. Jo tuhannetta kertaa tänään. Aina vain viisari pysyy paikoillaan. Loppuuko tämä tuska milloinkaan? Kaikki riippuu sinusta. Sinussa on se voima. Sinusta saan sydämeni kukkimaan. Sinun kauttasi elän. Hiljainen huone täytyy tyhjyydellä, itkulla ja pelolla. Tule luokseni. Anna minulle minun sydämeni.
hm.