Paljonkohan oli se keskiverto määrä kaloreita, jonka ihminen syö päivässä? En tiedä häntä, mutta tiedän, että tänään söin taas paljon. Aamulla söin jogurtin. Töissä ollessani söin kaksi kolmioleipää ja join kaksi limua. Töistä päästyäni kävelin subiin ja ostin syötävää sieltä. Illalla vielä otin rattoisasti yhden paukun ja napostelin juustosipulisnackseja. Yhteensä kaloreita näistä tulee yli 2200. Mikä kamala määrä toivon mukaan olen myös kuluttanut tuon. Sillä jos en, sehän tulee minulle vyötärölle.
Vyötäröstä puheen ollen (on muuten alle 100 cm ja reilusti – olikohan 70 jotain). Painoni heittelee edes ja takaisin. Pohdiskelimme töissä juuri painoa ja sitä mistä sen heittelehtimen johtuu. Lähes kaksi kuukautta sitten painoin lähes 70 kiloa ja nyt painoni on tippunut 62 kiloon. Eli lähes 8 kiloa muutamassa kuukaudessa, minusta se on paljon. Tiedä häntä. Suhteutettuna pituuteeni painoindeksi on noin 20 ja rapiat. Olen nimittäin 172,2cm, jos en väärin muistele. Kengänkoko tietysti on siro 43 ja muista mitoista ei sitten puhutakaan.