Seitsemäs luokka alkoi. Menin ensimmäisenä päivänä kouluun Matiaksen kanssa pyörillä. Siellä menimme istumaan vierekkäin 7A:lle varatuille paikoille. Niin, olin menossa Matiaksen kanssa samalle luokalle, kuten myös olivat monet muutkin vanhasta luokastani. Rehtori alkoi huudella nimiä ja tarkistaa, että me kaikki olimme paikalla. Kun hän lopetti nimien huutelemisen, minä jähmetyin. Miksi minua ei huudettu? Hän kysyi, keiden nimiä ei sanottu.
Minä en aivan heti nostanut kättäni ylös, mutta uskaltauduin kuitenkin, kun kaverini minua ensin hieman rohkaisivat. Rehtori pyysi minut sinne hänen luokseen, lavan eteen. Ajattelin, että ei, ehei, en menisi sinne kaikkien eteen, sehän olisi suoraan kuin jostain painajaisestani. Enpä muutakaan voinut, menin lavalle tytisten hiukan jännityksestä. Hän sanoi, että minua ei ollut nimilistassa, koska olin asunut muualla ja kirjani eivät olleet vielä siirtyneet Helsingistä Karkkilaan. Rehtori päätti, että minut siirretään 7D:lle, koska minun paikkani 7A:lla oli jo korvattu toisella oppilaalla.
Menin istumaan siihen riviin missä 7D istui. En tuntenut pojista ketään, tytöistäkin vain muutaman ulkonäöltä. Ajattelin, ettei siitä koskaan mitään tule. Väärässä olin, sain hyvän kaverin meidän luokan lyhyimmästä pojasta, Aleksista.
Hieman ränsistynyt ja vanha talo. Ei edes auto ollut mikään kunnollinen, sillä se oli vanha ja ruosteessa. Lasten sekä aikuisten vaatteet olivat myös vanhoja ja huonokuntoisia. Minulle tuli huono omatunto. En osannut oikein suhtautua siihen, että joillain menee niin huonosti rahallisesti. Oma perheeni kuitenkin oli keskituloinen ja sain oikeastaan aina kaiken mitä halusin, aina kohtuuden rajoissa. Aleksin perhe sen sijaan ei, vaikka hänen isänsä oli lukion opettaja ja äiti käsittääkseni teki joitain vartiointihommia. Silti heillä ei ollut pahemmin rahaa mihinkään.
Ensimmäisen kerran, kun olin heillä, olin suurimmaksi osaksi vaivaantunut. Heillä oli kaikki niin vanhahtavaa ja huonokuntoista. Omatuntoni suorastaan kirkui vastaan. Se ei kuitenkaan estänyt sitä, ettei meillä olisi ollut hauskaa. Kävimme hänen talonsa lähellä sijaitsevissa hiekkamontuissa leikkimässä kuula-aseilla ja yllätys sinänsä, minä hävisin.
Meistä tuli syksyn mittaan kuin kaksoset. Olimme aina yhdessä. Meillä oli samat mieltymykset ja teimme lähes tulkoon kaiken yhdessä. Pidimme rap-musiikista, fantasiaelokuvista ja niitä katsoimme salaakin, sillä Aleksin vanhemmat olivat helluntailaisia, eivätkä he sallineet mitään elokuvia, jotka vääristelivät paljon totuutta.
Jotakin kuitenkin tapahtui joulun alla. Huomasin, että Aleksi yrittää käyttää minua hyväkseen, koska minulla oli jatkuvasti rahaa. En sallinut sitä, vaan huomautin hänelle siitä hieman tulisesti, kuin tulivuoren purkaus, täysin arvaamatta. Aleksi ei tästä pitänyt ja aloimme riidellä, tätä jatkui ja jatkui, kunnes molempien mitta oli täysi. Kaveruutemme katkesi, enkä siitä oikeastaan pahemmin välittänyt, tietenkin hieman harmitti, mutta ei sen kummemmin.
Samoihin aikoihin Matias alkoi käyttäytyä oudosti, hänen uudet kaverinsa olivat tehneet Matiaksesta kaltaisensa. Hän kiusasi muita kavereidensa kanssa, minua myös. En voinut käsittää, että niin monen vuoden jälkeen kavereistani juuri Matias muuttuisi ilkeäksi minua kohtaan. Suutuin hänellekin ja välimme rikkoontuivat. Sillä välin kerkesin onnekseni saamaan uusia kavereita: Jeren, Panun ja Nikon. Tutustuin myös Sariin ja Tiihin.
Jerestä tuli ehdottomasti paras kaverini, hänen kanssaan meillä meni tosi lujaa. Vaikka minulla meni Jeren kanssa lujaa, se ei tarkoittanut sitä, ettenkö olisi koulussa pärjännyt hyvin. Vaikka myöhästelin, niin opettajat katsoivat minua suopeasti, eivätkä merkinneet minua myöhästyneeksi, kun taas Jeren ja muut ehdottomasti. Sekös Jereä välillä ärsytti, mutta ei se meitä haitannut, sillä autoin Jereä koulussa. Paremmin sanottuna tein hänen puolestaan asioita, kuten äidinkielen ja ruotsinkielen aineita. Ne olivat ehdottomasti Jeren heikkouksia.
Miksi, en ymmärtänyt,
väärä ihminen.
Meren kuohuntaa,
päässäni.
Olin sekaisin,
en kai ihastunut.
