Kummalliset ihmiset osa 3

Tänään tapasin mukavan rouvan. Luultavimmin hän oli jo mummo. Joka tapauksessa ei hän kovin kummallinen ollut, mutta säheltäjä kylläkin. Kun hän tuli kioskille, siellä ei ollut jonoa. Alkuun hän aikoi ostaa kaksi jäätelöä, mutta häneltä jäi uupumaan pari euroa. “Voi, no minä vaihdan nämä”, rouva sanoi ja meni jäätelö altaalle. Samaan aikaan asiakkaita tuli kokoajan lisää. Meinasin ottaa uuden asiakkaan välissä, mutta röuva katsoi minua tuimasti.

No odotin hetken, että rouva sai valittua uuden jäätelön. Tällä kertaa häneltä jäi puuttumaan 10 senttiä, joten hän tarkasti vielä lompakkonsa. Lopulta hän sanoi, että käy vielä kertaalleen valitsemassa uuden jäätelön. Katsoin pyöristyneenä ja lähes huudahdin, että minä voi ottaa sen omasta pussistani, jos se vain kelpaa. Mummo tallusteli tyytyväisenä ulos ovesta ja minä jäin sisälle kilometrien mittaisen jonon kanssa…

Löydän siipeni

Etsin tietä, mutten löytänyt. Koko ikäni olin etsinyt. Se ei voinut tulla luokseni, joten yritin mennä sen luokse. Katselin ylös, kuten minulla oli usein tapana. Saatoin nähdä samalla oikeata auringonvaloa. Minä en ollut koskaan kokenut auringonsäteitä, sillä ne eivät ylettäneet tänne. Minun elämääni valaisi ainoastaan keinovalo. Elintilani oli rajallinen, vaikka yrittäisin tehdä mitä tahansa, se ei auttaisi.
-
Ihminen tuli lähelleni. Katsoi hymyillen ja veti kättään pitkin lasinpintaa: minä seurasin perässä. Tämä toistui aina, joka päivä ja useita kertoja päivän mittaan. Tämä ihminen piti minua koriste-esineenä ja kohteli minua sen mukaisesti. Hän oli kylmä, eikä osannut asettua minun asemaani.
-
Kiertelin ympäriinsä minua varten rakennetussa maailmassa. Uskoisin, että joku sanoisi sitä paratiisiksi tai unelmien täyttymykseksi. Pieni linna maailman nurkassa, linnan edessä pieniä kasveja ja kauniita koristeeksi asetettuja kiviä, toisella puolella maailmaa kasvisto, rehevä ja todella kaunis.
-
Ei, en voinut sietää enää maailmaani. Se oli pieni ja täysin arvoitukseton. Joka päivä jouduin menemään samoja alueita lävitse. En tiedä, mitä ihminen ajatteli, mutta halusin pois. Sieltä ei voinut löytää mitään uutta. Lisäksi olin täysin yksin kuin hylätty. Kaikki ystäväni ja myös mieheni olivat kuolleet. Ainoastaan minä olin jaksanut.
-
Koitin keksiä keinoja ja yritin toteuttaakin. Pakokeinoja ei ollut, en pystyisi menemään sinne minne halusin. Jos hylkäsin tämän maailman, jotta pääsisin uuteen, matkalla tukehtuisin. Olisin kuin lintu meren pohjassa. Monia keinoja olisi päästä pois maailmastani, muttei yhtäkään sellaista, että selviäisin hengissä. Kuitenkin tarkoitukseni olisi päästä uuteen maailmaan elävänä.
-
Minne sitten haluaisin? Suureen arvoitukselliseen maailmaan, jossa en olisi kahlittuna yksinäisyyteen. Maailmaan, joka olisi tarkoitettu kaltaisilleni. Sinne, missä minulla olisi mahdollisuuksia mennä, minne ihmiseni ei koskaan pääsisi, sillä hän tukehtuisi.
-
Minä voisin, jos vain en olisi kahlittuna tähän pieneen lasin ympäröimään maailmaan. Minulle ei anneta muita mahdollisuuksia kuin olla yksin yksinäisyydessä ja kuolla siihen.